Yleisiä vammoja rugbyssa
Rugby on maailmalla todella suosittu laji, jonka harrastajia ja ammattipelaajia löytyy toki Suomestakin. Rugby on vauhdikas ja fyysinen kontaktilaji ja sillä on maine vaarallisenakin urheilulajina. Lajissa onkin valitettavasti sattunut jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Todellisuudessa kuitenkin suurin osa rugbyssa sattuneista vammoista ovat onneksi lieviä.Ne ovat yleensä sellaisia, joita sattuu muissakin lajeissa, aivan turvallisena pidetyssä kuntosaliharjoittelussa tai vaikka aerobicissa. Urheiluun ja liikuntaan liittyy aina riski loukkaantumisesta tai urheiluvammoista. Esimerkiksi nilkkavammat, kuten nilkan nyrjähtäminen, ovat yleisiä rugbyssakin. Myös polvivammat ovat lajissa sangen tavallisia. Lisäksi rugbyssa on riski vammoista, jotka liittyvät suoraan lajin erittäin fyysiseen luonteeseen ja otteluissa lujilla oleviin ruumiinosiin.
Lajityypillisiä vammoja
Koska pallo on tiukasti pelaajan kädessä, sormivammat ja erityisesti peukalon loukkaantuminen on melko yleistä. Tavallisesti vammat ovat venähdyksiä, mutta myös sormien luiden murtumia tapahtuu. Rugbyssa sattuu myös hartia- ja päävammoja. Loukkaantumisilta ei voi aina välttyä, ja jos lääkäri määrää sinulle lepoa, on ehdottoman tärkeää, että noudatat hänen ohjeitaan – vaikka et millään malttaisikaan. Monesti lepo on parasta lääkettä. Vaikka aktiiviselle ihmiselle joutenolo voi tuntua tylsältä, sen voi ottaa myös mahdollisuutena tehdä niitä asioita, joihin ei muulloin jää aikaa. Voit kerrankin hyvällä omallatunnolla katsoa tv-sarjoja, lukea tai vaikka pelata. Ilmaisia pelejä, joita voi pelata halutessaan myös rahasta löytyy esimerkiksi sivustolta Videoslots.
Miten vammoja voi ehkäistä?
Vammat ja loukkaantumiset ovat aina ikävä asia, ja esimerkiksi päähän kohdistuvat vammat voivat olla vaarallisia. Vahinkoja sattuu toki aina, mutta loukkaantumisia voi ennaltaehkäistä omalla toiminnallaan. Ensinnäkin on hyvin tärkeää, että lajin säännöt, tekniikat ja oikeanlaiset pelitavat ovat hallussa. Esimerkiksi sormivammoja voidaan ehkäistä oikealla pallon käsittelyllä. Oikeanlaiset varusteet ovat ensiarvoisen tärkeitä, koska kyseessä on kontaktilaji. Myös erilaiset tuet, kuten nilkka-, polvi- ja rannetuet, ovat hyviksi todettuja. Lisäksi on hyvä turvautua ammattilaisten tekemiin harjoitusohjelmiin, joihin voi sisältyä myös lämmittelyohjelmia. Oikeanlaisen venyttelyn taitamalla vammojen paranemisprosessia voi nopeuttaa. Venyttely ja lihashuolto ovat tärkeitä taitoja myös siksi, että niillä autetaan lihaksistoa palautumaan. Ei pidä unohtaa myöskään levon ja oikean ruokavalion merkitystä.