Pyörätuolirugby on luotu henkilöille jotka nauttivat vauhdikkaasta ja fyysisestä harrastuksesta vaikka istuvatkin pyörätuolissa. Lajissa järjestetään myös kilpailuja. Kaikki ei kuitenkaan riipu fyysisestä kunnosta, vaan kyseessä on hyvin taktinen kontaktilaji, jota voi harrastaa myös henkilöt joilla on rajoittunut käsien toimintakyky.

Pelin suunnittelun pohjalla on ollut amerikkalainen jalkapallo, rugby, koripallo ja jääkiekko.

Pyörätuolikoripallo oli suosittua 70-luvulla, mutta se vaatii taitavia ja tarkkoja käsien liikkeitä. Neliraajahalvauspotilaille kehitettiin Kanadassa “murhapallo” joksi pyörätuolirugbya ensin kutsuttiin. Pelin luonne on raju ja aggressiivinen.

Lajia harrastavat sekä miehet että naiset ja sitä pelataan myös sekajoukkueissa. Pyörätuolirugby on sisälaji, jota toki voidaan pelata ulkona kehässä jossa on kovapuualusta. Tottumattomalta kestävyys äkkiä loppuu tässä voimia ja nokkeluutta vaativassa lajissa. Pelissä ratkaisee ryhmähenki, uskallus ja pelisilmä. Pyörätuolirugby on joukkuelaji, jossa kontakti oman joukkueen kanssa on tärkeä.

Osuvasti murhapalloksi syntyaikoihinsa kutsuttu pyörätuolirugby voisi hyvin olla suoraan antiikin Rooman gladiaattoriareenalta. Pyörätuolimallit eivät tutise tai hajoa, saati sitten kaadu ainakaan ilman kovaa törmäystä toisen kanssa, ja niitä törmäyksiä menossa kuitenkin riittää. Pelaajien tehtävänä on kuljettaa pallo maaliin, mutta sitä ei saa pidellä käsissään kauempaa kuin 10 sekuntia. Siinä on hyvää aikaa toisella syöksyä kylkeen. Peli näyttää äärimmäisen rankalta pelaajien iskeytyessä toisiaan vasten ja lentäessä kentälle. Ottelut ovat intensiivisiä.