Rugby League

Niin rugby kuin vammaisurheilukin ovat tulleet Suomessakin yhä tunnetummaksi ja arvostetummaksi, kumpikin sarallaan. Tästä voi kiittää esimerkiksi Freetime Machos -rugbydokumenttia ja toisaalta pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähteä, joka on tuonut Suomeen lukuisia arvokisamitaleja. Mutta mitä tekemistä näillä kahdella asialla on toistensa kanssa?

rugby 104788298

Pyörätuolirugby on täysin omanlaisensa urheilulaji. Se kehitettiin ehkä hieman yllättävästi 1970-luvun Kanadassa. Tätä nykyä pyörätuolirugbya pelataan myös paralympialaisissa, ja lajin mahtimaihin ovat viime vuosina kuuluneet Kanada yhdessä Yhdysvaltojen ja Australian kanssa. Viimeisimmissä paralympialaisissa kultaa veivät australialaisten joukkue.

Pyörätuolirugbya on alettu pelaamaan myös Suomessa, vaikka kovin mittavia perinteitä tai vahvaa organisaatiota sen ympärille ei olekaan päässyt kehittymään. Kiinnostus lajia kohtaan kasvaa kuitnenkin jatkuvasti. Pyörätuolirugbyn kansainväliseen lajiliittoon kuuluu Suomen lisäksi 22 muuta maata.

Laji on suunniteltu liikuntavammaisille, mutta mikään ei estä myös täysin liikuntakykyisten ihmisten osallistumasta siihen. Pyörätuolirugbya pelataan tavallisen rugbyn nurmikentän sijasta parketilla, koripallokentällä.

Pelivälineenä toimii puolestaan tavallinen lentopallo. Kentällä pelaa kaksi joukkuetta, joista molemmilla on neljä pelaajaa kentällä kerrallaan. Peli on luonteeltaan varsin rajua, ja aitoon rugbyn tyyliin taklaukset ovat erittäin kovia. Lajin nimi olikin alun alkaen ”murderball” eli murhapallo, joka kertonee lajin aggressiivisuuden tasosta. Tästä huolimatta kyseessä on ehdottomasti laji, jota kannattaa tilaisuuden sattuessa kohdalle joko kokeilla itse pelaajana tai ainakin katsojana.